Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Huipun ja rappion moraali

Antiikin kulttuurin ja kielten tuntijana Nietzschen lähtökohtana on hyvän itseriittoinen alkuperä  Kreikan arete, joka merkitsi hyvää ja hyvettä. Hyvät ovat itse määritelleet sen, mitä arete/hyvä on, eikä se ole ollut ylhäältä, esim. jumalilta annettua. Itse käsitteen sisällön määrääminen kertoo vallasta ja mahtavuudesta. Hyvän vastakohtana on silloin huonous ja heikkous, se ettei itse kykene määrittelemään hyvää.

Nietzsche vastustaa raivokkaasti universalisoivia etiikoita, kuten Kantin velvollisuusetiikkaa ja kristinuskoa. Tällaiset massojen perinteiset moraaliopit perustuvat ihmisen heikkouteen ja voiman sijaan niiden kantavana periaatteena on pidättyminen ja niukkuus. Perinteinen kristillinen moraali on täynnä sääntöjä ja rajoituksia. Säännöt muodostavat vankilan ja estävät ihmistä toteuttamasta halujaan ja omaa itseään. Tällaisen moraalin vallassa olevast ihmiset ovat silloin vankeja tai kuin orjia, ainakin orjasieluisia. Heikkouksista on tällaisessa moraalissa tehty hyveitä. Heikkous ja pelko saavat ihmiset ylistämään lempeyttä, sääliä, armoa, anteeksiantoa ja kärsivällisyyttä, sillä heikko ihminen itse hyötyy siitä, että häntäkin kohdellaan näiden hyveiden mukaisesti. Näiden hyveiden vastakohdat, kuten tuhlaus ja ylpeys heikot ovat luokitelleet pahaksi, sillä he pelkäävät voimaa ja vahvuutta. Pidättyminen on heikoille hyvää, elinvoimainen ihminen ja lopulta itse elinvoimakin näyttäytyy hänelle pahana. Ääriesimerkkinä on kristinusko, jossa ihmisen koko maallinen elämänä nähdään kärsimyksenä ja onni ja autuus saavutetaan vasta kuolemassa.

Heikkouden hyveet perustuvat tarkemmin tarkasteltuna valheelle, pelolle, mikä heikentää ihmistä lisää, tekee hänestä orjasieluisen. Vahvat ihmiset tietävät, että hyvä – hyveet ja arvot – ovat vallantahdon ilmaus, ne eivät perustu heikkouksille ja valheelle. Huipun moraalissa arvot luodaan itse, niihin ei alistuta. Rappion moraalissa hyveet perustuvat hyötyyn ja teoilla täytyy olla motiivi, huipun moraalissa teon arvo on siinä itsessään, ei missään ulkopuolisessa asiassa kuten hyödyssä, vaan siinä että teko on itseriittoinen. Huipun moraali vaatii ihmiseltä äärimmäistä rehellisyyttä itselleen ja elämän peliin panemista, tuhlausta ja loppuun asti menemistä. Ihmisten teot syntyvät tahdosta ja tahto voi olla heikko tai vahva, vahva tahto ilmentää valtaa. Jokaisen teon edessä on kysyttävä: ilmeneekö tässä valta ja voima vai pihtaus ja heikkous? Oleellinen kysymys Nietzschelle on tahdon vahvuus ja heikkous, ei perinteinen filosofinen ja teologinen pyörittely tahdon vapaudesta.

Kristillisen moraalin moraalittomuus ilmenee siinä, että ”joka halveksii itseänsä, se kuitenkin samalla yhä vielä kunnioittaa itseään halveksijana”. Jos toteaa itsensä moraalisesti ansioituneeksi, tulee samalla moraalisesti huonommaksi. Nietzschen yli-ihminen on äärimmäisen moraalinen, koska hän on moraalinen moraalin itsensä vuoksi, ei tavoitellakseen itselleen hyötyä tai tullakseen paremmaksi ihmiseksi. Yli-ihminen on sen ulkopuolella, mitä heikot kutsuvat hyväksi ja pahaksi, mutta hän ei ole hyvä ja huonon ulkopuolella – orjasieluinen on yli-ihmisen näkökulmasta huono.

Orjamoraalin omaava suhtautuu epäillen kaikkeen ylhäiseen, hän haluaisi vakuuttua ettei onnikaan ylhäisillä ole aitoa. Orjamoraali on hyötymoraalia - sääli, auttaminen, kärsivällisyys, ahkeruus, nöyryys jne., ovat arovoja, sillä niiden avulla olemassaolon kärsimys voidaan kestää. Orjamoraali sanoo elämälle "ei". Orjamoraalin mukaan paha virittää pelkoa, sinne sijoitetaan valta ja voima ja vaarallisuus.

Herramoraalissa ihmisillä on velvollisuuksia ainoastaan vertaisiaan kohtaan, kostoa ja kiitollisuutta on vain vertaisten kesken, ei alempiarvoisia kohtaan. Herramoraalin näkökulmasta pelokkuus on huonoa ja halveksuttavaa. Huipun moraalista käisn orjamoraaliln hyveet näyttävät haveksuttavilta, sillä voiman ja vahvuuden sijaan orjamoraalinen ihminen on vaaraton: hyvänsävyinen, helposti petettävä, tyhmänlainen.

"Kaikkialla missä orjamoraali pääsee vallitsevaksi kieli osoittaa taipumusta sanojen hyvä ja tyhmä toisiinsa lähentämiseen".

Tämän vuoksi myös vapauden kaipuu, vapauden haavekuvat nousevat suosioon orjamoraalissa. Siellä keksitään tahdonvapaus että orjakin tuntisi jonkinlaista mukamahtavuutta. Nietzscheä ei kiinnosta tahdon vapaus, vaan tahdon vahvuus.

Lue ote Nietzschen teoksesta Moraalin alkuperästä.

© 2015 Otavan Opisto