Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Psykologian historia

Sanotaan, että psykologialla on lyhyt historia, mutta pitkä menneisyys. Jo varhaiset ihmiset pohtivat ruumiin ja mielen (sielun) eroavaisuuksia. Antiikin aikana kreikkalaiset alkoivat tarkastella kriittisesti ruumiin ja sielun merkitystä ja niiden suhdetta toisiinsa. Vaikka Platon käytti mielestä termiä sielu (psykhe) ja Aristoteles kirjoitti tutkielman sielusta, sana psykologia (psykhe + logos= oppi sielusta) vakiintui vasta 1500-luvulla.

Keskiajalla ruumiin ja sielun erottelu hylättiin. 400-luvulla kirkkoisä Augustinus näki sielun osana inhimillistä muistia, ymmärrystä ja tahtoa. Tässä menetelmäksi kehittyi introspektio eli itsetarkkailu. Myöhemmin 1200-luvulla T. Akvinolainen tulkitsi sielun olevan erottamaton osa ruumista.

1600-luvulla luonnontieteiden kehitys loi käsityksen subjektiivisesta tiedosta. Descartes ja Spinoza jatkoivat sielun ja ruumiin tarkastelua. Descartes tiivisti sielun ajatteluksi ja piti ruumista ja sielua erillisinä. Valistuksen empiristit jakoivat psykologian tietämiseen, tahtomiseen ja tuntemiseen. Jako säilyi aina 1900-luvulle saakka.

Tieteellisen psykologian alku voidaan sijoittaa vasta 1800-luvun puoliväliin, jolloin psykologiassa alettiin soveltaa kokeellisia menetelmiä. Tuolloin psykologian yhteys filosofiaan katkesi. Oman ja uuden tieteenalan menetelmiin vaikutti filosofia ja aistien fysiologinen tutkimus. Saksalainen W. Wundt perusti 1879 Leipzigin kokeellisen psykologian laboratorion. Wundt analysoi tietoisuuden sisältöjä (strukturalismi), lähinnä aistimuksia ja tunteita. Samoihin aikoihin W. James perusti Harvardiin laboratorion, jossa analysoitiin tietoisuuden toimintoja (funktionalismi) eli muistia, tarkkaavaisuutta, mielikuvitusta ja tahtomista.

1900-luvun alkupuoliskolla syntyi lukuisia uusia psykologiantutkimuksen virtauksia. Psykoanalyysi etsi tiedostamatonta tutkimalla mielen sisäisiä voimia ja rakenteita ja behaviorismiksi kutsuttu tutkimustraditio etsi objektiivista tietoa havainnoinnilla ja mittauksilla. Tarkoitus oli etsiä yleistettävissä olevia lainalaisuuksia. Hahmopsykologiassa uskottiin kokonaisuuden olevan enemmän kuin osiensa summan ja humanistinen psykologia korosti ihmisen kokemuksen subjektiivisuutta kuvaamalla, tulkitsemalla ja ymmärtämällä ihminen ainutkertaisena kokonaisuutena.

Psykologian tutkimuksessa behaviorismi menetti valta-asemansa viimeistään 1960-luvulla. Behaviorismin vanavedessä kehittyi mm. kognitiotiede, joka näkee ihmismielen tietojen vastaanottajana ja käsittelijänä. Subjektiivisista tajunnan ilmiöt jäivät edelleen taka-alalle.

Rami Saarniaho 2005

Psykologian historia osa 2

Psykologian historia - video

© 2015 Otavan Opisto