Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Ulkoinen ja sisäinen motivaatio

Motivaatiota tarkastellaan yleensä sisäisen ja ulkoisen motivaation näkökulmista. Käyttäytymistä säätelevät motiivit eroavat sisäisessä ja ulkoisessa motivaatiossa. Sisäisen motivaation liikuttama henkilö toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Sisäinen motivaatio toimii omaehtoisesti. Ihminen tekee sellaisia asioita, joita hän haluaa itse tehdä asioiden itsensä takia.

Ulkoista motivaatiota ylläpidetään usein ulkoisesti ja se liittyy yleensä muiden tarpeiden tyydyttämiseen, kuten turvallisuuden ja yhteenkuuluvaisuuden tarpeet. Ulkoisesti motivoituneen henkilön toiminta voi johtua ryhmäpaineesta, toisten aiheuttamista yllykkeistä tai halusta matkia toisia. Ulkoinen motivaatio syntyy palkkion toivossa tai rangaistusten pelossa.

Sisäinen motivaatio ei yleensä herää palkkioilla. Toisaalta, jos palkkiolla tarkoitetaan omien näkökulmien korostamista, voidaan sisäistä motivaatiota tukea palkkioilla. Sisäisille palkkioille on tyypillistä, että ne ovat subjektiivisia ja ne esiintyvät usein tunteiden muodossa. Sisäiset palkkiot liittyvät tavoitteiden sisältöihin, ja ne tyydyttävät ylemmän asteen tarpeita.  Kun ihminen työskentelee tehtävässä, jonka hän kokee kiinnostavaksi, ohjaa toimintaa pääasiassa sisäinen motivaatio.

Ulkoiset palkkiot ovat usein esimerkiksi organisaation asettamat työtavoitteet, kannustepalkkiot tai järjestämät kehittämistapahtumat. Ulkoiset palkkiot voivat esiintyä myös palkkana, ulkopuolisten tukena tai arvostuksena. Tällöin ne tyydyttävät yksilön alemman tason tarpeita.

Sisäinen ja ulkoinen motivaatio täydentävät toisiaan. Joskus ne voivat esiintyä jopa samanaikaisestikin, mutta tällöin toinen motiivityypeistä on toista hallitsevampi.

© 2015 Otavan Opisto