Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Onko usko järkevää?

Järki, filosofia ja kristillinen usko

Kristinusko ei ollut alussa erityisen filosofinen uskonto, mutta jo varhaiset kristilliset teologit ja uskon puolustajat (apologeetit) ottivat vaikutteita antiikin filosofiasta mm. Platonin ajattelusta. Kristillisten oppien muotoilussa käytettiin filosofiaa apuna ja yleensä tiedollista sivistystä kunnioitettiin. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus (354-430) pyrki selventämään uskon sisältöä filosofian keinoin, mutta silti hän ajatteli, että usko tarjoaa filosofiaa syvällisemmän ymmärryksen maailmasta. Sama ajattelutapa näkyi myöhemmin esim. 1000-luvulla eläneen Anselm Canterburylaisen ajatuksessa ”uskon, jotta ymmärtäisin”.

Keskiajan yliopistoissa teologia oli keskeisin oppiaine ja filosofiaa pidettiin teologian palvelijana. Nämä oppialat limittyivät, koska merkittävimmät filosofit olivat myös teologeja. Kristinuskon varhaisvaiheesta lähtien pohdittiin, mikä on uskon ja järjen tai uskon ja filosofian suhde? Kysymys on säilynyt nykypäivään asti keskustelun aiheena.

Voidaan erottaa kaksi näkemystä uskon ja järjen suhteesta:

(1) Usko ja järki ovat sidoksissa toisiinsa. Tämän näkemyksen mukaan uskonnon ja järjen välillä vallitsee harmonia. Kristinusko nähdään tiedollis-uskonnollisena katsomuksena, jota voidaan järkiperäisesti kuvata ja puolustaa. Tämän katsantotavan sisällä on esiintynyt erilaisia painotuksia sen suhteen, miten pitkälle järjen kykyjen on katsottu yltävän. Tiukan rationalistiset ajattelijat ovat katsoneet uskonnon kauttaaltaan olevan järkiperäistä, kun taas lievemmän kannan mukaan järki sopii melko pitkälle uskontoon, mutta tietyt asiat jäävät uskon varaisiksi (näin mm. Tuomas Akvinolainen).

(2) Usko ja järki ovat vastakohtia toisilleen. Tämän näkemyksen juuret voi löytää jo esimerkiksi Paavalin kirjoituksista, kun hän toteaa uskon olevan hullutusta tämän maailman viisaille. Myös esim. kirkkoisä Tertullianuksen (n. 200 jKr.) lauseen ”Uskon, koska se on järjetöntä”, on katsottu korostavan uskon ja järjen eroa. Tämän näkemyksen mukaan uskonnossa ei ole kyse älyllis-tiedollisesta asiasta vaan se on hengellis-kultillista toimintaa. Tällaista uskon omaperäisyyttä korostavaa näkemystä kutsutaan fideismiksi. Esimerkiksi tanskalainen ajattelija Sören Kierkegaard (1813-55) peräänkuulutti ehdotonta uskoa, jossa ihminen kaikesta järkiperäisestä laskelmoinnista luopuneena hyppää uskon varaan.

Fideistisessä näkemyksessä usko kytketään kokonaan erilleen järkiperäisyydestä. Näkemyksen heikkoutena voi pitää sitä, että tulee mahdottomaksi arvostella uskon alueella ilmeneviä asioita. Joiltakin osin fideistinen ajattelu osunee oikeaan. Uskonto on jotakin muuta kuin järjen käyttö. Tätä todistaa sekin, että tieteellisen maailmankuvan ja järkiperäisyyden kasvu nykyaikaisessa kulttuurissa ei ole hävittänyt uskontoa. Uskonnon ydin ei ole järkipäistä toimintaa ja monesti uskontoon kuuluu tunnevaltaisuutta, ehdottomuutta ja jopa järjen vastaisuutta. Toisaalta, vaikka uskonnollinen elämä ei olisikaan kovin järkiperäistä, monet uskovat pitävät sitä mielekkäänä.

Kertaa:

Minkälaisia näkemyksiä on esitetty uskon ja järkiperäisen ajattelun suhteesta?

© 2015 Otavan Opisto