Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Ekosysteemi - toiminnallinen kokonaisuus

Ekosysteemi on tietyssä paikassa olevan eliöyhteisön ja elottoman (abioottisen) ympäristön muodostama toiminnallinen kokonaisuus. Ekosysteemiin sisältyvät siten ravintoverkon osat tuottajista kuluttajiin ja hajottajiin sekä näiden fysikaalis-kemiallinen elinympäristö.

Ekosysteemitaso sisältää kaksi ominaisuutta mitä edellisillä ekologian tasoilla (yhteisöekologia jne.) on vaikea kuvata:

  • Energian virta ekosysteemin läpi (kappale ”Energia virtaa”)
  • Aineiden kierto ekosysteemissä (kappale ”Aineet ja ravinteet kiertävät”)

Ekosysteemejä ovat esimerkiksi lampi, pelto ja metsä. Ekosysteemien rajaaminen erillisiksi kokonaisuuksiksi ei ole helppoa tai yksinkertaista. Pieni vesilampare voi olla oma ekosysteemi, mutta sekään ei ole täysin irrallinen esimerkiksi viereisestä maa-alueesta. Astetta vaikeampaa on erotella toisistaan esimerkiksi erilaisia maaekosysteemejä, kuten metsä- tai suotyyppejä.

Ilmakehä on yhteinen kaikille ekosysteemeille, joten ekosysteemien erottaminen toisistaan riippumattomiksi on mahdotonta. Ilmakehän mukana leviävät ilmansaasteet ovat kaukolevintää ja monet ekosysteemit saavat siitä osansa. Näin voi tapahtua satojen ja tuhansien kilometrien päässä olevilla alueilla, jopa muuten täysin eristäytyneilläkin alueilla. Tällä tavoin rajattuna koko maapalloa voitaisiin pitää yhtenä ekosysteeminä. Se ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista.

Yksinkertaisin tapa rajata ekosysteemi on tehdä se tutkimuksen tarpeiden perusteella. Jos tutkitaan suoekosysteemiä, keskitytään siihen alueeseen, mikä määritellään esimerkiksi kasvitieteellisesti suoksi. Siten esimerkiksi suon reunaan rajautuva metsä, josta kivennäismaa-alue alkaa, ei ole enää suoekosysteemiin kuuluvaa. Tosin tässäkin tilanteessa suota ympäröiviltä kivennäismaa-alueilta voi todellisuudessa valua vettä ja ravinteita suolle.

Ekosysteemien rajaamiseksi käytännössä on muitakin mahdollisuuksia. Selkeimpiä näistä ovat valuma-alueeseen tai kasvillisuuskuvioihin perustuvat alueet.

  • Valuma-alue: maaston muotojen perusteella rajattu alue, jolle tuleva ja pinta-vedeksi jäävä sade kerääntyy lopulta yhteen virtaan ja poistuu alueelta. Se on luonnollinen tapa rajata ekosysteemi, koska vesi ja sen mukana kulkevat ravinteet ovat elintärkeitä koko systeemille. Valuma-alue voidaan rajata esimerkiksi peruskarttojen ja maastotarkistusten avulla. Valuma-alueen koko voi vaihdella kymmenistä hehtaareista tuhansiin hehtaareihin. Se voi sisältää metsiä, soita, puroja ja jokia.
  • Kasvillisuuskuviointi: suppeampi määrittely kuin valuma-alueessa. Kasvillisuuskuvio on alue, jossa kasvillisuus, maaperä, pinnanmuodot, pienilmasto ja häiriöhistoria ovat niin paljon yhtenäiset, että sitä voidaan pitää yhtenäisenä yksikkönä. Yhdellä valuma-alueella on paljon kasvillisuuskuvioita. Esimerkiksi yksi iso suoalue voi kuulua vain yhteen valuma-alueeseen, mutta isolla suolla on paljon erilaisia kasvillisuuskuvioita. Kasvillisuuskuvioinnin rajaaminen ei ole aina yksiselitteistä.

Kasvillisuuskuviointi suolla. Suoekosysteemeissä kasvillisuustyypit voivat vaihtua nopeasti. Oheiset kuvat on otettu Utajärven Siiransuolta (aapasuo) 40 metrin matkalta hieman eri suuntiin. Vasemmalla rimpineva, keskellä puuton neva ja oikealla puustoinen suo, isovarpuräme.

© Otavan Opisto / Juha Siekkinen

© 2015 Otavan Opisto