Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Kulttuurievoluutio ihmisyyden selittäjänä

Keskeisin ja olennaisin erottaja ihmisen ja eläinten välillä on ihmisen kulttuurievoluutio, irtaantuminen suurelta osin biologisesta evoluutiosta. Kulttuuripiirteitä, esimerkiksi kehittyneitä taitoja ravinnon hankinnassa tai surua lähiomaisen kuollessa esiintyy varsinkin apinalajeilla. Taidot todistaa opituiksi se, että ne voivat vaihdella eri lajeilla ja yksilöillä. Ihminen ei siis kokonaan pääse irtaantumaan sidoksestaan luontoon, mutta kulttuuriset toiminnot korostuvat ihmisen käyttäytymisessä.

Kulttuurievoluutiolla tarkoitetaan tietojen ja taitojen järjestelmällistä, kasautuvaa keräämistä ja aktiivista siirtämistä seuraaville sukupolville. Kulttuurievoluutiossa tiedon ja taitojen siirto ei ole pelkästään yksisuuntaista vaan kaksisuuntaista tai verkostoitunutta, koska tietoa siirretään myös saman sukupolven jäseneltä toiselle ja myös jälkeläisiltä vanhemmille – vertaa viimeaikaiset tietotekniikan taidot!

Kulttuurievoluutiossa tiedot ja taidot kasautuvat ja tälle perustalle rakennetaan uutta tietoa. Tiedon ”vauhti” on kulttuurievoluutiossa huima: muutamassa minuutissa tieto Lontoon pommi-iskuista heinäkuussa 2005 oli koko maailman saatavilla. Kulttuurievoluution tehoa lisää se, että se on parhaimmillaan selkeästi suuntautunutta (ensisijassa koululaitos, yliopistot ja ja tutkimus ) ja suunnitelmallista. Nopeutensa ja suunnitelmallisuutensa ansiosta kulttuurievoluutio voittaa lyhyellä aikavälillä biologiset uhat kuten eräät sairaudet tai lapsikuolleisuuden. Ympäristöstä nousee kuitenkin uusia uhkia, joiden kuten lisääntyvien syöpäsairauksien periytyvyys on selkeästi osoitettu. Ihmiskunnan oppineisuus ei tue ajatusta, että ihmislaji kulttuurievoluutionsa suojaamana eläisi ikuisesti. Jokaisen lajin todennäköisyys kuolla sukupuuttoon on yksi eli täysi varmuus.

Lisäksi kulttuurievoluutiossamme on tuhoavia piirteitä kuten sodat, ydinase, saastuminen tai ylläpidetty nälänhätä, jotka voivat lyhyessä ajassa tuhota kulttuurikehityksen. Oppiva ja ympäristöään hyväkseen käyttävä ihminen on siirtänyt sukupolvelta toiselle myös itsensä tuhoamisen taidot – ja sukupolvet sukupolven perään ovat näitä taitoja kehittäneet.

© Otavan Opisto / Ossi Martikainen, Minna Vähämäki

© 2015 Otavan Opisto