Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Kansallisromantiikka

Romantiikka oli taidesuuntaus, joka yleistyi 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Euroopassa. Sen perusideana voidaan pitää luovuuden asettamista järkeä keskeisempään rooliin. Romantikot olivat kiinnostuneita luonnosta, menneisyydestä ja mystiikasta. 1800-luvun ensi vuosikymmenet olivat koko Euroopassa kansallisten kulttuurien nousun aikaa. Suomessa romantiikka saikin korostuneen kansallisen luonteen: suuntausta kutsutaan kansallisromantiikaksi.

Kansallisromantiikalle oli ominaista oman kansan, kielen, historian ja kulttuurin ihannointi. Nuoret kansallistunteen elävöittämät ylioppilaat, joita myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan fennomaaneiksi, halusivat luoda Suomelle oman kulttuurisen pohjan. Suomen historia, kieli ja kirjallisuus olivat ne kolme peruskiveä, joiden varaan kansakunta tuli rakentaa.

Turun romantiikka

Suomen sodan jälkeen Ruotsissa tapahtui voimakas kansallistunnon nousu, jonka vaikutukset ulottuivat yliopiston välityksellä myös Suomeen. Turun akatemiassa 1810-luvulla opiskellut nuoriso oli monin tavoin lähellä entistä emämaata ja omaksui sekä sieltä että Saksasta uusia filosofisia aatteita - niiden joukossa kansallisromanttisen ajattelun.

Turun romantiikan (noin 1818-1822) aikana Turun Akatemian piirissä toimineet ylioppilaat ryhtyivät keräämään kansanrunoja, kiinnostuivat Suomen historiasta ja ryhtyivät perehtymään suomen kieleen. Tänä aikana yliopistoon kirjoittautuivat myös ylioppilaat Elias Lönnrot, Johan Vilhelm Snellman, ja Johan Ludvig Runeberg. 

Tunnetuin Turun romantiikan edustaja lienee ollut A.I.Arwidsson (1791-1858). Hän perusti oman sanomalehtensä, Åbo Morgonbladin, jonka palstoilla käsitteli muun muassa kansallisuuskysymystä ja kielen merkitystä kansallistunteen herättämisessä.

Arwidsson käsitteli lehdessään myös poliittisesti arkaluontoisia asioita, mikä saattoi hänet ristiriitoihin niin yliopiston kuin valtion virkamiesjohdonkin kanssa. Lopulta Arwidssonin lehti lakkautettiin ja hänet itsensä erotettiin Turun akatemiasta. Arwidssonin kohtalo toimi hyvänä malliesimerkkinä ajan älymystölle siitä, missä heidän toimintarajansa menivät: valtiovaltaa ei sopinut kritisoida tai sen tekemisiä kyseenalaistaa.

Helsingin romantiikka

Yliopisto siirrettiin Turun palon jälkeen vuonna 1828 Helsinkiin. Pääkaupungissa yliopisto oli kauempana entisen emämaan vaikutuksista ja sopivasti valtionjohdon valvovan silmän alaisena.

Kansallisromanttiset pyrkimykset jatkuivat myös Helsingin ylioppilaspiireissä. Turusta Helsinkiin siirtynyt toveripiiri alkoi kokoontua lauantaisin keskustellakseen kirjallisuuden uusimmista virtauksista. Tämän ns. ”Lauantaiseuran” jäseniä olivat muun muassa Runeberg ja Snellman. Sen piiristä syntyi vuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), jonka tarkoituksena oli levittää tietoa isänmaasta ja sen historiasta sekä edistää suomen kieltä ja sen kirjallista viljelyä. SKS rahoitti Elias Lönnrotin kansanrunouden keruumatkoja Itä-Suomessa ja Karjalassa sekä julkaisi näiden matkojen tuloksiin pohjautuvat teokset, Kalevalan ja Kantelettaren.

Paitsi Suomen kieleen ja kulttuuriin alkoi ylioppilaspiirien kiinnostus vähitellen kohdistua myös yhteiskunnallisiin asioihin, muun muassa kansanvalistukseen. Kansallisen kulttuuriohjelman päämääräksi tulikin ”sivistyneistön kansallistaminen ja kansan sivistäminen.

Viranomaiset suhtautuivat suopeasti ylioppilaiden kansallisiin harrastuksiin: nehän vieroittivat Suomea entisestä emämaasta. Kielellis-kansallisen toiminnan ei koettu uhkaavan venäläisen valtionjohdon asemaa.

***

Ota selvää:
Minkälaisia toimintamuotoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on nykypäivänä.

Löydät SKS:stä tietoja seuran verkkosivuilta osoitteesta: www.finlit.fi

© Otavan Opisto / Minna Helminen

© 2015 Otavan Opisto