Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Luostarilaitoksen syntyminen

Jo vanhoissa uskonnoissa esiintyi askeesia eli itsensä kieltämistä. Tätä oli esiintynyt esimerkiksi hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa. Myös juutalaisuudessa harrastettiin askeesia, esimerkiksi Jeesuksen aikaan toimineessa Qumranin essealaisyhteisössä. Myös kreikkalaisesta filosofiasta löytyy esimerkkejä asketismista. Stoalaisuudessa pyrittiin kaikkien halujen, kuten naurun ja ruoan, voittamiseen. Kyynistä filosofiaa edustava Diogenes Sinopelainen (412-323 eKr.) eli ja karaisi itseään suuressa käytöstä poistetussa saviruukussa.

Myös kristillisellä puolella oli esikuvia asketismiin. Vanhassa testamentissa löytyy useita henkilöjä, jotka vetäytyivät yhteiskunnasta kohdatakseen Jumalan, esimerkiksi profeetat Elia, Hesekiel ja Mooses. Uudesta testamentista löytyy kuitenkin kristillisen asketismin kannalta merkittävin esikuva. Kristus paastosi 40 päivää erämaassa taistellen pahuuden voimia vastaan (Matt.4:1-2).

Heti Kristuksen kuoltua alkoikin häntä esimerkkinään käyttäen ilmestyä erämaakilvoittelijoita. He hylkäsivät elämän itsestäänselvyydet ja koettelivat omia henkisiä ja fyysisiä rajojaan. Henki omistettiin rukoukselle ja ruumis puhtaudelle ja kestävyydelle. Askeetti eli ristiriidassa elämän olosuhteiden kanssa. Hänelle maailmaa ei enää ollut tai se oli epätodellinen - askeetti oli siirtynyt uuteen elämään Jumalan valtakunnassa, pyrkimyksenään syvempi yhteys Jumalan kanssa.

Askeesin harjoittamiseen liittyivät harjoitukset (kreik. áskesis = harjoitus), joilla koeteltiin ruumista ja henkeä. Ensimmäiset kristilliset anakoreetit (kreik. anakhorétes = erakko, poisvetäytyjä) kilvoittelivat Egyptin erämaassa. Heistä kuuluisimmat ovat Paavali Thebalainen (200-l), Antonios Suuri (251-356) ja Pahomios Suuri (n. 286-346, käytetään myös nimitystä Pakomios).

Luostarilaitoksen perustajana pidetään Pahomiosta. Hän kokosi erämaassa kilvoittelevat erakot yhteisöiksi ja loi heille säännöt. Näiden periaatteena oli kilvoittelijoiden lupaus naimattomuudesta, köyhyydestä ja kuuliaisuudesta. Myöhemmin muun muassa Basileios Suuri ja Benedictus Nursialainen pohjasivat omat luostarisääntönsä Pahomioksen sääntöihin. Basileioksen säännöistä tuli itäisen kirkon luostareiden selkäranka ja Benedictuksen säännöistä läntisen.

Pahomios perusti ensimmäisen muureilla ympäröidyn luostarin vuonna 320 Egyptin Tabannesiin, Naj Hammdin kaupungin lähelle. Hänen siskonsa alkoi johtaa naiskilvoittelijoiden luostaria, joten ensimmäinen nunnaluostarikin syntyi jo luostarihistorian alkuvaiheessa. Pahomios perusti useita luostareita, joissa kilvoitteli yli 8000 askeettia. Kilvoittelijan elämästä tuli vaihtoehto Egyptiläisille talonpojille, joille luostarielämä turvasi elämän paremmin kuin epävakaa viljely. Kilvoittelijayhteisöjen ihanne oli alkuseurakunta, jossa kaikki oli yhteistä ja kokoontuivat yhteisiin jumalanpalveluksiin.

Kilvoittelusta kehittyi kaksi haaraa: Antonios Suuri loi kilvoittelijoiden yksilöllisen erakkokilvoittelun muodon (nk. idiorytminen) ja Pahomios Suuri loi kilvoittelijoiden yhteiselämän muodon (nk. kinobioottinen). Basileios Suuren myötä itäisessä kirkossa yhteiskilvoittelu tuli yleisemmäksi, mutta molempia on yhä tänä päivänäkin. Egyptistä luostarit levisivät Syyriaan, Vähään-Aasiaan ja Konstantinopoliin. 400-luvulla luostarit yleistyivät kaikkialla kristikunnassa.

Antonius Suuri

Alun perin erämaakilvoittelu oli radikaali liike ja oli vastareaktio yhteiskunnan ja kirkon maallistumiselle. Vähitellen se kuitenkin sulautui tärkeäksi osaksi kirkkoa. Luostarit toimivat uskon, rukouksen ja hengellisen ohjauksen keskuksina, sekä pyhiinvaellus- ja turvapaikkoina.

Basileioksen ja Benedictuksen opetuksen myötä luostareiden osaksi tuli paljon sosiaalisia töitä, kuten köyhäinhoito, sairaanhoito ja opettaminen. Luostareissa päivärytmi oli tärkeä ja se jakaantui työn ja rukouksen kesken. Benedictuksen sääntö ’ora et labora’ eli rukoile ja tee työtä kuvaa hyvin luostarielämän perustaa.

Valitettavasti omien rajojen koettelu sai joskus eettisesti ja esteettisesti arveluttavia muotoja. Simeon Styliitta kilvoitteli 30 vuoden ajan korkean pylvään päällä. Myös nälässä olemista, alastomuutta tai ruumiin rankaisemista esimerkiksi rautakettingeillä esiintyi. Länsimaisella ajattelutavalla näitä askeetikkoja on vaikea ymmärtää, mutta jossain määrin he löysivät evankeliumin ytimen ja alastomina Aatamin ja Eevan paratiisin viattomuuden. Kaipuu ja odotus Jumalan valtakunnan tulemiseen vei heitä eteenpäin kilvoittelussaan.

Luostarisanastoa:

anakoreetti: kreik. anakhorétes = erakko, poisvetäytyjä

apotti: hebreaksi ab = isä (nimitystä käytetään nyk. läntisessa kirkossa munkkiluostarin johtajasta)

askeesi: kr. áskesis = harjoitus

idiorytminen: kr. idios = itse, rythmos = rytmi, elämäntapa

igumeni: ortodoksisessa kirkossa käytettävä katolilaisen kirkon apottia vastaava nimitys mies- eli munkkiluostarin johtajasta

igumenia: nais- eli nunnaluostarin johtajasta puhuttaessa arvonimi, jonka läntinen nimitys on abbedissa.

kinobioottinen: kr. koinos = yhdyskunta, bios = elämä

luostari: kr. monastérion = munkkikunta, latinaksi claustrum = suljettu (tästä tulee suomen kielen sana luostari)

munkki: kr. monakhós = yksineläjä

© Otavan Opisto / Petja ja Sonja Pyykkönen

© 2015 Otavan Opisto