Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

7.1 Ihmisen kuvaaminen

  

Henkilökuvaus on yksi valokuvauksen tärkeimmistä osa-alueista. Hyvässä henkilökuvassa on koko joukko asioita, joita kuvaajan tulee pitää mielessään kohdetta tähtäillessään.

Useimmiten henkilökuva menee pieleen siksi, että kuvaaja ottaa kuvan digikameran laajakulmatilassa, jolloin lähikuvissa kasvoista tulee kuonomainen. "Hyviä" esimerkkejä löydät näistä esimerkiksi katselemalla lehtien "meille on syntynyt" -kuvasatoa.

Toinen yleinen virhe on liian kaukana oleva kohde. Henkilö on kyllä jotenkin tunnistettavissa ja kengät hyvin plankattu, mutta ilmeestä ei oikein saa selvää. Palauta mieleen myös ihmisen rajaukseen liittyviä ohjeita (Kuvakoko ja rajaus).

Kolmantena ongelmana on usein auringonpaiste, joka muuttaa kuvattavan hymyn epätoivoiseksi hirvistelyksi. Entisaikojen mestarit kuvasivat kohteensa "pohjoisikkuna-valossa", joka oli aina tasaista, ihmisen kasvot hienosti muotoilevaa valoa (ks. kohta Valo kuvassa / Valon luonne). Ulkoakin löydät "pohjoisikkuna-valoa", kun käytät vähän mielikuvitustasi.

Mieti, mitä haluat kuvalla ihmisestä kertoa. Mieti myös miten haluat henkilön esittää eli huomioi kuvassa helppo/vaikea liikesuunta, ylä-/alakulman käyttö ja miten rajaat otoksen jne.
Jos kuvattava on vieras henkilö, karkoita kuvaustilanteen jännitys käyttämällä sosiaalisia taitojasi ennenkuin rupeat tähtäilemään kohdetta kamerallasi. Julkisilla paikoilla on tietysti lupa kuvaamiseen, mutta fiksu kuvaaja kysyy myös luvan kuvaamiseen ennenkuin työntää kameran vieraan ihmisen eteen.
Kannattaa myös pitää mielessä, että joissakin kulttuureissa kuvaaminen on kokonaan kielletty tai siitä on suoritettava pieni korvaus.


Voodoo-papittarien vihkiäisseremoniassa kuvauslupa heltisi muutamalla
tupakka-askilla.

Mitä tutumpi ihminen, sen paremmalta hänen tulisi kuvassa näyttää; kukapa haluaisi näyttää epäedulliselta kuvassa  Siksi henkilökuvaukseen kannattaa uhrata vähän enemmän ajatusta!

Hyvässä henkilökuvassa huomioitava:

  • mieti kuvakoko (lähikuva/kokokuva)
  • hyödynnä objektiivin polttoväli --> aseta objektiivi teleasentoon
  • ota pysty- ja vaakakuvia
  • valitse kuvakulma
  • huomioi valon suunta (älä aseta kuvattavaa vastavaloon) / varjot
  • poseeraako kuvattava / onko hän työnsä ääressä (tilannekuva) / ulkona / sisällä
  • valitse tausta (miten se liittyy kuvattavaan / eliminoi häiritsevät tekijät)
  • rajaa kuva harkiten (mitä kuvassa näkyy pääkohteen lisäksi)
  • järjestä kuvaan tarvittaessa rekvisiittaa
  • älä ahda kuvaan liikaa tavaraa
  • älä kuvaa kohdetta suoraan edestä ja huomioi rintamasuunta rajauksessa
  • pyri ilmeikkyyteen
  • sommittele oikein (muista kolmasosien leikkaus)
  • ota paljon kuvia

 

© 2015 Otavan Opisto