Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

Sanataiteen päälajit

Sanataide on sanoin tehtyä taidetta. Sanataide merkitsee siis jokseenkin samaa kuin kaunokirjallisuus.

Kirjoitetut tekstit liittyvät erottamattomana osana jokapäiväiseen elämäämme tietoyhteiskunnan jäseninä. Olemme jatkuvasti tekemisissä kirjallisuuden kanssa. Ainakin tietokirjallisuuteen -  erilaisiin oppaisiin ja ohjekirjoihin - joudumme usein turvautumaan. Useimpien arkeen kuuluvat myös sarjakuvat, iskelmälyriikka, muistelmat, romaanit...

Kaunokirjallisuudesta käytetään usein nimitystä fiktio, sillä kaunokirjallisuus on sepitettyä eli fiktiivistä, ei faktaa. Varsin usein kaunokirjallisuus kuitenkin hyödyntää todellisen elämän henkilöitä, tapahtumia ja muita aiheita, joita muokataan ja yhdistellään siten, että lopputulosta voidaan pitää fiktiona. Sepitteellisyyden lisäksi kaunokirjallisuudelle on ominaista erityinen tapa käyttää kieltä siten, että se viestin välittämisen lisäksi tuottaa lukijalle esteettisiä (=taiteellisia) elämyksiä. Kielen esteettisyys ei kuitenkaan ole vedenpitävä luonnehdinta kaunokirjallisuudelle; monien teosten kieli on aivan tavanomaista.

Kaunokirjallisuuden kolme päälajia ovat kertomakirjallisuus eli epiikka, jonka suorasanaisia nykymuotoja nimitetään proosaksi, runous eli lyriikka ja näytelmäkirjallisuus eli draama.

Proosa

Meidän aikamme suosituinta kaunokirjallisuutta ovat romaani ja sen "pikkusisar" novelli, joiden ero on pituudessa. Ne ovat kertomakirjallisuutta, jossa tapahtumia ja ihmisiä kuvataan suorasanaisesti.

Romaanin juuret ovat antiikin Kreikassa, mutta kirjallisuuden valtalajiksi se alkoi nousta vasta 1700-luvulla. Tunnettuja varhaisia romaaneja ovat mm. espanjalaisen Cervantesin Don Quijote 1600-luvun alusta ja englantilaisen Daniel Defoen Robinson Crusoe 1700-luvun alusta. Nykyaikainen romaani kehittyi 1900-luvulla kerronnan tapoja yhdisteleväksi ja ihmistä monipuolisesti tarkkailevaksi kerronnan muodoksi.

Romaanilla on monta alalajia: historiallinen romaani, rikosromaani, rakkausromaani, kehitysromaani, nuortenromaani jne.

Lue lisää: romaani

Novelli on lyhytproosan muoto. Novellissa kuvataan tavallisesti jokin tapahtuma tai tilanne. Kerronta on tiivistä ja henkilöhahmoja vain muutama. Novellia ei voi yksiselitteisesti määritellä. On esimerkiksi mahdotonta tarkasti sanoa, missä kulkee novellin ja pienoisromaanin raja. Novelli on tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi ja jonka yleensä voi lukea yhdeltä istumalta. Tämä määritelmä on melko väljä mutta varsin osuva.

Lyriikka

Lyriikkaa eli runoutta on sepitetty kaikkina aikoina. Eri puolilta maailmaa tunnetaan jopa yli 3000 vuotta vanhaa runoutta. Lyriikan nimi tulee lyyrasoittimesta, jolla antiikin Kreikassa säestettiin runoesityksiä.

Runoudessa kieltä käytetään usein kieliopin säännöistä poiketen. Runo leikittelee kielellä, sen merkityksillä, äänteellisillä kuvioilla ja rytmillä. Runo kertoo yleensä jotakin kirjoittajansa ajatuksista ja tuntemuksista, mutta runous voi olla myös yleismaailmallista. Runossa ilmaistut ajatukset ja tuntemukset ovat kaikkien tunnistettavissa.

Vanhamuotoisessa runoudessa noudatetaan yleensä runomittaa: runon säe rakentuu säädellystä määrästä tavuja ja säkeiden loput muodostavat loppusoinnun eli riimin. Viime vuosisadalla yleistyivät runot, joiden mitta on vapaa. Myös runojen aihepiirit ja runokuvat uudistuivat modernismiin tultaessa. Moderni runo voi kertoa melkeinpä mistä hyvänsä.

Tutustu perinteisiin runoihin linkeistä Kalevala, Tropiikin alla ja Runebergin runoja. Esimerkkinä modernista runosta on Sade ja viimeisestä linkistä pääset selaamaan suomalaista nykyrunoutta.


Esimerkkejä perinteisistä runoista

Kalevala

Ote kolmannesta runosta


Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa
noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla.
Laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi.

Lauloi päivät pääksytysten, yhytysten yöt saneli
muinaisia muisteloita, noita syntyjä syviä,
joit' ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot
tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla.

Kauas kuuluvi sanoma, ulos viestit vierähtävät
Väinämöisen laulannasta, urohon osoannasta.
Viestit vierähti suvehen, sai sanomat Pohjolahan.


Tropiikin alla


Yhden kerran elämässä tuliruusu aukee,
yhden yön se kukoistaa ja aamulla jo raukee;
sill´ on hyvä silmänluonti, kutsuva ja kuuma,
sill´ on hehkuheteillänsä keskiöiden huuma.

Sill´ on lehti verinen ja purppurainen huuli,
sill´ on tuoksu huumaava kuin kevätaron tuuli.
Taita tulikukkanen ja juo sen kuuma mesi,
elä hetki, nauti hetki, kaadu paikallesi!

L. Onerva, Sekasointuja 1904

Draama

Draama eli näytelmäkirjallisuus on tarkoitettu esitettäväksi. Näytelmien lähtökohdat ovat ikivanhoissa pakanallisissa ja sittemmin uskonnollisissa palvontamenoissa. Länsimaisen teatteritaiteen juuret ovat antiikin Kreikassa. Siellä syntyivät draaman päätyypit tragedia eli murhenäytelmä ja komedia eli huvinäytelmä.

Kaikkien aikojen tunnetuin näytelmäkirjailija lienee englantilainen William Shakespeare (1564 - 1616). Shakespearen draamatuotanto koostuu 36 näytelmästä: tragedioista, komedioista ja historiallisista näytelmistä. Shakespearen elinaikana, Elisabet I:n ajan Englannissa teatterissa käyminen oli erityisen suosittua ajanvietettä kaikkien väestöryhmien keskuudessa. Hamlet, Macbeth, Romeo ja Julia, Kesäyön unelma ja monet muut Shakespearen näytelmät kiehtovat ihmisiä yhä edelleen, ja niitä esitetään jatkuvasti teattereissa eri puolilla maailmaa.

Näytelmäkirjallisuuden lajeja on useita: Ooppera, operetti ja musikaali ovat musiikkinäytelmiä. Kuunnelma on draaman laji, jota esitetään tavallisesti radiossa ja jossa tapahtumat vain kuullaan. Pantomiimi puolestaan on sanaton esitys tai näytelmä, joka perustuu esittäjiensä eleisiin, ilmeisiin ja liikkeisiin.

Kaunokirjallisen teoksen tulkinta

Kaunokirjallista teosta voi tulkita ja tutkia monin eri tavoin. Taustalähtöinen tutkimus painottaa kirjan syntyyn vaikuttaneita seikkoja, kuten kirjailijan elämänvaiheiden tai historian tapahtumien vaikutusta teokseen. Teosta voi tarkastella myös sen sisältöön ja rakenteeseen keskittyen. Tällainen teoslähtöinen tarkastelu edellyttää tietenkin huolellista ja analyyttista lukutapaa. Lukijalähtöisen tutkimuksen perustana on kirjan lukijalle tai tietylle lukijaryhmälle tuottama elämys ja kokemus.

© 2015 Otavan Opisto