Otavan Opiston logoOtavan OpistoNettilukioNettiperuskouluMuikku

2.1.3 Jääkauden jäljet

Maapallolla on ollut historiansa aikana useita jääkausia. Yhteen jääkauteen kuuluu sekä jäätiköitymiskausia että lämpimämpiä jaksoja. Viimeisin jäätiköitymiskausi ulottui Suomeen 30000 - 10000 vuotta sitten. Silloin paksut jäämassat peittivät pohjoista Eurooppaa. Jääkausien syynä pidetään muutoksia maan pyörimisakselin kallistuskulmassa sekä maan kiertoradan soikeudessa. Ilmasto muuttui Pohjois-Euroopassa niin viileäksi, ettei lumi ehtinyt sulaa kesälläkään. Lumi kovettui ja paksuuntui jäätiköksi, joka lähti lopulta virtaamaan maan pinnalla.

Valtava jäämassa työnsi mukanaan kaikkea irtainta ainesta, muun muassa hiekkaa, savea ja kiviä. Jää hioi samalla kallioperää. Tästä ovat hyvänä esimerkkeinä yleisesti maastoista löytyvät kauniit silokalliot. Niiden muodosta pystyy helposti päättelemään jäätikön kulkusuunnan. Jäätikön kuluttava voima kohdistui kallioihin vuosituhansia ja jään mukana liikkuva irtain kiviaines hioi kallioihin myös uurteita. On arvioitu, että kallioperämme höylöytyi alaspain useita metriä viime jääkauden jäätiköitymisvaiheiden aikana.

Kun jää suli, jään mukana kulkeutunut aines putosi niille sijoilleen. Hienompi aines taas virtasi sulamisvesien mukana synnyttäen monenlaisia muodostumia.

Jää työnsi maa-ainesta edellään ja samalla maa-ainesta painui tiiviiksi kerrokseksi jään alle. Näin syntyi maalaji moreeni. Moreeni on sekoitus kaiken kokoisia kappaleita hienojakoisista suuriin ja kulmikkaisiin kiviin. Kalliokohoumien kohdalle saattoi syntyä drumliineja, kun moreenista jäi “häntä” kallion perään. Suomen maaperä on nykyisinkin pääosin moreenia.

Moreenistä ja drumliineista löytyy kuvia geologia.fi-sivustolla olevasta Anu Hakalan artikkelista.


Kuva: Siirtolohkareita rantakalliolla. Siirtolohkareet ovat mannerjään kuljettamia kivä, jotka jään sulessa ovat jääneet niille sijoilleen. Kuvan kallio on hioutunut silokalliksi. (Salla Lindström 2011)


Kuva: Siirtolohkare metsässä. (Salla Lindström 2012)

Jään sulamisvedet kuljettivat mukanaan irtainta ainesta. Virtaavassa vedessä kivet hioutuivat pyöreiksi. Harjut ovat syntyneet, kun sulamisvesien mukanaan kuljettama aines kasautui jään reunalla tunneleihin ja rakoihin jään sisällä. Nämä tunnelit olivat jään kulkusuunnan mukaisia, joten harjut ovat myös sijoittuneet jään kulkusuuntaan.

Jos harjun sisälle jäi jäälohke, jätti lohkare sulaessaan harjuun kuopan. Tällaista kuoppaa kutsutaan nimellä suppa. Jos jää pysähtyi sulamisvaiheessa pidemmäksi aikaa samaan kohtaan, kasautui veden mukana kulkeutunut aines mannerjään reunan viereen. Näin syntyi reunamuodostumia. Niitä ovat esimerkiksi Salpausselät. Reunamuodostumat ovat vastakkaisia mannerjään kulkusuunnan kanssa.

Lue tarkempi selitys ja katso piirrokset geologia.fi-sivustolta Anu Hakalan artikkelista Harjut ja salpausselät.


Kuva: Sulamisveden mukana kulkevat kivet saattoivat hiertää kallioon onkaloita, hiidenkirnuja. Kuvassa Mannuistenvuoren hiidenkirnu Mietoisissa.
Wikimedia Commons / Albval, CC-BY-SA-3.0


Kuva: Rannoille ja jokiuomiin syntyy pieniä hiidenkirnuja nykyisinkin. (Lasse Lindström 2012)


Lisätietoa hiidenkirnujen, silokallioiden ja siirtolohkareiden synnystä löytyy Geologisen tutkimuskeskuksen Geologia tutuksi -sivujen artikkelista Hiidenkirnut ja siirtolohkareet.

Hienojakoisin maa-aines kulkeutui kauimmaksi jään reunasta ja kerrostui maaperään savena ja silttinä. Lue Geologia.fi -sivustolta Anu Hakalan artikkeli Savi ja siltti.


Kuva: Varsinais-Suomen savi- ja silttialueet soveltuvat hyvin viljelyyn. (Salla Lindström 2012)


Maa oli painunut mannerjään painosta kuopalle, ja jään sulaessa alkoi hiljainen kuopan palautuminen. Tätä kutsutaan maankohoamiseksi ja se jatkuu vielä tänäkin päivänä. Aluksi Suomesta olivat veden pinnan yläpuolella vain korkeimmat kohdat.

Lue Itämeren vaiheista jääkauden jälkeen sekä maankohoamisesta Anu Hakalan artikkeleista Itämeren historia sekä Maankohoaminen ja vesistöjen muutokset geologia.fi-sivustolla.


Kuva: Muinaisrannat kertovat ajasta, jolloin Itämeren pinta oli huomattavasti korkeammalla kuin nykyään. (Salla Lindström)

 

© Otavan Opisto / Salla Lindström


Tämä oppimateriaali on lisensoitu Creative Commons Nimeä - Tarttuva 3.0 Muokkaamaton -lisenssillä. Mahdollisesti lisenssin ulkopuolelle jäävät oppimateriaalin osat on merkitty erikseen.

 

© 2015 Otavan Opisto